sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Elämä, Onni ja Ilo


Päädyin taas tekemään kolme taulua kerralla. Väritykset on tehty Verday-metallimaaleilla ja misteillä. Taustoihin on käytetty mm StencilGirlin maskeja, kohopastaa ja mica-lastuja. Kohopastan levitykseen sopii palettiveitsi mitä parhaimmin, sillä on helpompi ottaa purkista pastaa.



Koristeina käytin erilaisia valmiskukkia, stanssattuja kukkia ja Tando Creativen pahvikoristeita. Stanssasin kukat ihan pahvista ja kohokuvioin leikkeleet ennen gessoamista ja värjäystä. Kirjaimet on stanssattu softiksesta. Viimeistelin värityksen metallivahalla ja kimalteella.




¨

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Ristinollaa

Olin toukokuussa Emmon Väriterapiaa-kurssilla ja työni jäi silloin kesken. Syy ei suinkaan ollut kurssissa vaan hämäläisen hitaassa toiminnassani. Lisäksi olin valinnut turhan suuren (40 cm x 40 cm) pohjan. Keskeneräinen tausta mulkoili minua viikko tolkulla aina kun astuin työhuoneeseen mutta en kuolemaksenikaan keksinyt mitä siihen pitäisi laittaa katseenvangitsijaksi. 

Maikkis haastoi designtiimiläisiä luonnostelemaan kesäkuussa päivittäin kasvoja itsensäkehittämismielessä. Minun kolmiinkymmeniin kasvoihini tulee kulumaan aikaa huomattavati kauemmin kuin kuukausi mutta neljäs luonnos yhtäkkiä ilmoitti haluavansa yhtyä mulkoilevan taulupohjan kanssa. Eihän siinä auttanut muu kuin yrittää kieli keskellä suuta tehdä molemmat onnellisiksi.

Lopputuloksena oli elämäni ensimmäinen edes jokseenkin esittävä taulu. 


Pohjalla on suoraan canvasille tehtyjä Gelliprinttejä. Sinne tänne on sudittu akryylimaalia myös telalla ja siveltimiä ja onpa niillä leimattukin muutama kiekura. Vasemmanpuoleiset rastit on tehty sabluunalla ja kohopastalla suoraan pohjaan. Oikeanpuolimmaisia varten sensijaan tehtiin ensin paperille Gellillä printti jonka päälle tehtiin kuviot kohopastalla ja leikattiin sitten irti pienillä reunoilla.

Rasteissa olevat tikkaukset on piirretty pinkillä Shake-tussilla. Maalitusseilla on näppärää piirrellä nimenomaan maalatun pohjan päälle. Helmiäisvihreät yksityiskohdat on tehty akryylimusteella suoraan pipetistä valuttaen ja mustepullon pohjalla leimaten. Sinne tänne on väritelty myös öljypastelleilla.

Alakulman nainen on maalattu lähes kokonaan akryylimusteilla. Muutaman tarkempaa kättä vaativan jutun tein puuväreillä ja kuitukärkitusseilla

Ihan se nyt ei ole sitä mitä kurssilla lähdettiin tekemään mutta tärkeintä on, että se on valmis.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Aarrearkku

Vaikka nyt loppu keväästä ja alku kesästä onkin ollut kamala kiire niin silti löytyi aina pieniä hetkiä edistää tätä pikku projektia. Puulaatikko sai pintaansa tekstuuria ja sai tärkeän tehtävän toimia aarrearkkuna.


Millainen aarrearkku se olisi, jollei se olisi täynnä timantteja ja helmiä? :)


Purin laatikosta lukon ja saranat irti, jotta ne eivät jäisi käsittelyjen alle. Varoin kuitenkin tekemästä niiden kohdalle mitään korkeampaa tekstuuria, jotta takaisin asentaminenkin onnistuu.


Halusin laatikon sisäosista valkoiset, joten pohjustin samalla koko laatikon gessolla.


Levitin kohopastaa sinne tänne palettiveitsellä noin puolesta millistä kolmen millin kerroksiksi.


Pintakuivaan, eli pastaan joka ei ole vielä läpi kuiva vaan ainoastaan pinnalta, leimasin vedällä kostutetulla Rangerin Textures setin leimalla tekstuuria.



Stanssailin puupahvista Sizzixin stansseilla kuvioita, joita leikkelin saksilla osiin, jotta kuviot jatkuvat sekä kannessa, että pohjassa. Liimasin kuviot kiinni Scotchin Strong & Precisella.


Maalasin rasian ulkopuolelta tässä vaiheessa mustalla akryylimaalilla. Rasian olisi myös voinut alunperin pohjustaa mustalla gessolla, jolloin maalattavaa olisi ollut vähemmän. 


Maalasin koristeita, sekä osan laatikkoa Verday maaleilla. Maaleista käytin pääosin kuparia, sekä vähän pronssia, että messinkiä. Verday maalit patinoituvat patina-aineella metallihiukkasia sisältävän akryylimaalin ollessa märkää. Kuivatin ensimmäisen kuvassa näkyvän maalikerroksen aivan kuivaksi, jonka jälkeen maalasin päälle sinne tänne uudestaan samoilla maaleilla. Uudestaan maalattujen kohtien en antanut kuivaa vaan suihkin patina-ainetta maalin ollessa vielä märkä. Videoita maalien käytöstä löydät Ten Seconds Studiolta täältä.



Ruuvailin lukon ja saranat takaisin paikoilleen, sekä liimasin vielä muutamat irtokoristeet kohdilleen. Käytin lisäkoriteina mm. helmihattuja ja strasseja.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Mielenmaisema


Innostuin kesän kunniaksi skräppäämään hyvinkin talvisen kuvan.


Aloitin työn piirtelemällä taustaan ympyröitä paksulla valkoisella  Shake -maalitussilla. Seuraavaksi lisäsin pohjaan gessoa sapluunan läpi ja lopuksi suihkaisin hiukan sinisävyistä Lindy´s stamp gangin helmiäismistiä koko komeuden päälle. Käyttämäni tekstuurileimasimet ovat Dina Wakleyn setistä ja myös nainen on hänen tuotantoaan. Käyttämäni musteet ovat Mix´d media inxejä ja sävyt ovat MidnightBluejay ja Chiffon. Leimailujen jälkeen lisäsin pintaan kuvioita pinkillä maalitussillaNuolistanssit ovat Spellbindersin ja myös nuolet on värjätty maalitussilla.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Samasta kuvasta erilaisia leiskoja


Huhtikuun lopussa suurin osa Paperilohikäärmeen dt-porukasta osallistui Murikassa Askartelupirtti-tapahtumaan. Ensimmäisenä iltana bongasimme Murikassa valtavan kauniin auringonlaskun. Puuhiksella oli kamera matkassa mukana ja siitä se idea sitten lähti. Puuhis jakoi meille otoksia kuvaussessiostaan ja niin minä, Milla ja Puuhis rakensimme näistä hienosti onnistuneista kuvista leiskat. Tällaisia saimme aikaiseksi:

Millan tuotos:



Millan leiskan tausta on tehty misteillä, suihkimalla niitä ja vettä askartelualustaan ja painamalla paperi siihen päälle. Lisäksi leiskaan on tehty embossausroiskeita ja lisätty lankaa. Nuolet on stanssattu mustasta ja valkoisesta kartongista ja kuorrutettu Cosmic Shimmerin kohojauheilla. Höyhenet on stanssattu mustasta kartongista.

Puuhiksen tuotos:





ja minun tuotokseni:





Terkuin

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Salaiset kansiot tai ainakin kannet

Innostuin jokin aika sitten tekemään luonnoskirjan kannet Maikkiksen Tekstuuritekniikoita -kurssin innoittamana. Hitaalla hämäläisellä kului hommaan aikaa moninkertaisesti ohjearvoon nähden mutta kerros kerrokselta kannet löysivät muotonsa. 


Kaksia seuraavia rakentelin samaan aikaan joka vähän nopeutti prosessia kun toista pysyi työstämään ensimmäisen kuivuessa. Jos oikein haluaisi viilata ja tilaa on riittävästi, kolmet saattaisivat olla optimimäärä tehtäväksi kerralla.


Pääpiirteiltään kannet ovat kaikki samanlaisia: Etukannessa on pohjimmaisena kohokuvioitu kartonki jonka päälle on levitetty jotakin. Kahdessa ensimmäisessä se jotakin on maskausneste, kolmannessa uusi tuttavuus String Gel joka on erittäin viskoosia, kirkkaaksi ja kovaksi kuivuvaa akryyligeeliä. Viskositeettinsa ansiosta sen saa valutettua suoraan tuubista ohuesti ilman, että "lanka" katkeaa.

Seuraavassa kerroksessa on paikoin taivuteltuja, paikoin haaraniiteillä ja strasseilla koristeltuja puupahvinpalasia. Ensimmäisiin kansiin kiinnitin ne Heavy Body Gel Mediumilla. Jälkimmäiseen kokeilin massaltaan samankaltaista mutta nopeammin kuivuvaa silikoniliimaa. Silikoniliiman kanssa pitää olla varovaisempi, sillä akryylimaali ei tartu sen pintaan kuten gel mediumiin.


Sitten on luvassa mömmöilyä. Etukanteen on levitetty reilusti kohopastaa, takakansissa on kaikkea mahdollista: gesso-suolaseosta, kangasta, glitteriä, rypistettyä paperia, saumausteippiä ja niin edelleen. Ensimmäisien kansien valuvat pursotukset ovat tyhjään liimapulloon sekoitettua paksua gel mediumia ja mustaa maalia. Toiseen mennessä massani oli kuivahtanut enkä malttanut sekoittaa uutta joten nappasin käteeni ensimmäisen suunnilleen järkevän tuntuisen purkin joka sattui olemaan Perlen Pen joka toimi mainiosti! Tein sillä myös pieniä "niittejä" puupahvipaloihin.

Kun mömmöt ovat kuivuneet ja kaikki palat on liimattu paikoilleen, koko komeus kuorrutetaan mustalla akryylimaalilla. En oikein tiedä mitä se kertoo minusta, että kulutan mustaa maalia moninkertaisesti mihinkään muuhun väriin verrattuna. Mustan pinnan päälle on lopulta sudittu enimmäkseen helmiäishohtoisia akryylimusteita ja metallivahoja.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Stansseja ja akryylimaaleja

Kauppaan on tullut Spellbinderssin uutuusstansseja. Piti minunkin muutama saada omaksi :D

Linnut pääsivät langalle näin:


Kortin pohja on maalattu Dina Wakleyn akryylimaaleilla sormella. Stanssattu kartonki on teipattu pohjaan kohotarrojen avulla.


Näissä höyhenissä sama tekniikka kuin yllä.


torstai 5. kesäkuuta 2014

Syksyisiä tunnelmia


Viime syksynä oli muutama kaunis ja aurinkoinen päivä ja vihdoin nämä kuvat pääsevät sivuksi asti. Otin kuvat vakioreitiltäni "kylän" keskustan viereiseltä pikkulammelta. 

Tausta on hyvin yksinkertainen ja käytin siinä Tim Holzin Spritzer-ilmapumppua ja Distress Ink Marker tusseja. Tuo pumppu sopii kyvin myös muiden tussien kanssa, olen kokeillut sitä mm ProMarkereiden kanssa. Taustapaperiksi sopii vaikka tämä 12"*12" kartonki. Kun olin suihkutellut kuvioita maskin läpi, tarkensin vielä ääriviivoja Neopiko line 2-tussilla. Koristeeksi vielä muutama sirkkarengas.