maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kangasväriä ja sapluunoita


Sapluunoita voi käyttää myös kankaan ja kangasvärien kanssa. Tein viime viikon askartelupirtin takia (liikaa tavaraa...) jättikassin kierrätyskankaasta ja päätin koristella sen asianmukaisesti.  Tyydyin pikaisesti töpöttelemään superlonin avulla värin  sapluunan läpi kankaalle. Tulos on ehkä hieman rosoisempi kuin painaminen gelliplaten avulla (katso vaikka nämä Art Journal-kirjan kannet).

Tässä kassissa käytin StencilGirl:n, Donna Downeyn ja Tandon sapluunoita.



perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kapinallinen



Art Journal on mitä parhain kohde leikkiä vahvoilla väreillä. Tausta on sävytetty Gelatoksilla ja Djecoilla ja päälle on leimailtu omatekemillä  leimoilla sekä Dina Wakley-leimoilla. Donna Dawneylla löytyy tekstejä. Keskellä oleva nainen on väritetty StencilGirl:n sapluunan läpi Shake-tusseilla.


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kiiltävät kakkulat


Nämä retrokakkulat olivat hauska projekti. Itse kakkulat olivat Tandon pahvinen valmispaketti, joka sai helposti koottua liiman avulla. Päällystin työn ensin Stampendouksen Frantage kohojauheella väri Aged Black. Sipaisin päälle vielä kullanväristä pastaa. Maalasin kakkulat sisältä kullanvärisellä akryylimaalilla ja muutama metallikoriste päälle.



sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Juurilla

Olen omituinen skräppäilijä. Käytän aika vähän koristeita, mutta värejä sitten senkin edestä. Tästä piti tulla värimaailmaltaan hiukan maltillisempi, mutta tilanne riistäytyi jälleen kerran käsistä.


Piirsin mustaan taustaan ohuella pensselillä kuvioita valkoisella akryylimusteella. Tämän jälkeen korostin piirustuksiani Shake -tusseilla. Väreinä käytin vihreää, oranssia, punaista ja pinkkiä. Shake -tussit ovat siitä mahtavia, että niillä saa peitettyä entisen jäljen kokonaan. Olen jokusen leiskan pelastanut värittämällä valkoisella esim. epäonnistuneiden tekstien päälle. Reunoille leimasin tekstejä Donna Downeyn Empowered words -setistä. Leimaukset tein Mix´d media inxien sävyllä Pewter. Teksti yläreunassa on kirjoitettu valkoisella geelikynällä.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Paperivertailua osa 2

Tein viikko sitten paperivertailua "kuivatekniikoilla" (ei tärpätti ja tussi kuivia ole, mutta en siis käyttänyt niissä vettä ;). Nyt otin samaiset Elinan lähettämät paperit ja muutaman muun testiin veden alle.

Kokeilin siis yleisesti, että miten paperit käyttäytyvät veden kanssa ja kuinka ne imevät sekä leimasin musteen, että väripigmentit ja kuinka väriä sai levitettyä veden avulla. Lisäksi värityksissä näkyi se kuinka muste tosiaan joko pysyi paperissa tai lähti liukumaan veden avulla.


Kuvat on väritetty kuvassa näkyvilla välineillä. Bildmålarnan tyttönen on leimattu Mementon mustalla musteella. Iho on väritetty Distress Ink väreillä, hiukset Inktensen puuväreillä, siivet Waxaquarell turkoosilla, paita Prismacolor Watercolor kynillä. Lisäksi varjot tein Stabilon all-kynällä.  Kaikki värit on levitetty vesisäiliö siveltimellä. Tytön siveltimen kärki ja kukka on väritetty BigBrush mustetussilla.



Paperit laitoin silmämääräisesti katsottuna pinnan karkeuden mukaan järjestykseen:

 ylhäältä vasemmalta lähtien:
3. 4CC 250g

keskellä vasemmalta lähtien:
5. Fabriano Bristol 250g
8. Canson Imagine

alhaalla vasemmalta lähtien:
10. Canson Montval Aquarell 200g
11. Bambu Mixed Media 265g
12. Fabriano Watercolour 200g



Ensimmäisenä kokeilussa "kopiopaperit" eli vitivalkoiset puristetut peruspaperit !1.2.ja 3.). Nämä paperit meinasin jättää suoraan testin ulkopuolelle, koska tiesin niiden huonon veden keston jo ennalta, mutta tulipahan nyt kuitenkin testattua :) Lisänä tässä rivissä on tuo Stampedouksen Mixed Media hieman lämpimän valkoinen paperi, joka ei kovin sekatekniikka paperina minusta kyllä toimi.

 Nämä kaikki paperit toimivat parhaiten leimauksien kanssa. Tekivät hyvän leimausjäljen, ovathan ne sileitä pinnaltaan. Ottivat hennosti puukyniä vastaan, enkä saanut näistä kovin värikylläisiä. Värin levittämisessä paperit eivät kestäneet kovinkaan hyvin vettä, eli pinta hajosi, eikä olisivat kestäneet yhtään tuota enempää veden kanssa löträämistä. Värit jäivät juuri siihen, mihin ne laittoivat, eli niiden levittäminen oli haastavaa. Näillä papereilla en siis paljon veden kanssa pelaisi. Paperit lisäksi jäivät melkoiselle kupruille kuivamisen jälkeen. Stampendouksen sekä Color Copy paperi lisäksi muuttivat veikeästi väripigmentit todella viileiksi.


Tässä rivistössä vielä Bristol sekä Rangerin Mixed Media paperit hajosivat hieman pinnaltaan veden voimasta. Bristol toimi hyvin samalla tavoin kuin ylläolevat "kopiopaperit". Bristol paperi imaisi leimasin värin hyvin itseensä, eikä leimaväri levittynyt enää veden kanssa niinkuin Rangerin paperi, joka luovutti mustaa väriä kuumennuksien jälkeenkin. Ranger tuntui näistä kaikista papereista eniten "tunkkaisemmalta", koska on hyvin kellertävä paperi ja lisäksi levitti tuota mustetta veden alla.

Heavyweight ja Strathmoren paperit toimivat näillä välineillä ja minun käsissäni parhaiten. Leimausjälki onnistuu suht hyvin (pieni pinnan karkeus toki näkyy, mutta ei haittaa) ja leimasin muste imeytyi kauniisti paperiin niin että vesi ei sitä enää irti paljoa päästänyt. Molemmissa paperissa veden kanssa värien levittyvyys oli hyvä ja väritys oli minusta helppoa. Varsinkin Strathmoren paperin pinnalle on todella miellyttävä levittää väriä sekä tämä paperi pysyi toimenpiteiden aikana ja kuivuttuaan parhaiten suorassa.

 Näiden kahden paperin välissä oleva Imagine toimi myös suht ok, mutta luovutti kuumennuksenkin jälkeen mustetta veden vaikutuksesta, jolloin värit suttaantuivat. Lisäksi sain Imaginen paperiin aikaiseksi sen, että lisätessäni Distess Ink väriä lisäkerroksia, niin alla ollut väri niinsanotusti pakeni altapois. En tiedä mistä se johtui, mutta en siis saanut ihosta niin intensiivistä kuin olisin toivonut.


Alarivin akvarellipaperit (ei Bambu Mixed media) toimivat taasen vesivärien kanssa todella kauniisti, niinkuin niiden kuuluukin. :) Harmi vaan, että nämä paperit ovat taasen pinnaltaan melkoisen karkeita ja leimausjälki on hieman epätasainen. Jos leimausjälki ei haittaa, niin nämä paperit ovat vesivärien kanssa parhaita. Ne kestävät veden kanssa hankaamisen hyvin, useamman värityskerran, eivätkä ne  lähde kupruilemaan. 

Bambu paperi on taasen ilmeisen pehmeää kuitua ja siksi vesivärit käyttäytyivät minun käteni alla jotenkin sotkevasti. Lisäksi Bambu paperi luovutti mementon mustetta jonkin verran, eli sekin sotki maalattavia värejä. 



Tässä vielä nämä minun käteni alla parhaiten toimivat paperit veden kanssa pelatessa, eli vasemmalla Daler-Rowneyn Heavyweight ja Strathmoren vellum surface paperit <3

Ja edelliseen testaukseen liittyen, jos väritän tusseilla, niin ehdottomasti valitsen jonkun noista ensimmäisestä viidestä sileäpintaisesta puristetusta paperista. Veden kanssa pelatessa sitten taas nämä  kosteutta kestävät muut paperit toimivat paremmin :D

Ja nämä ovat tosiaan olleet hyvin pieniä ja pikaisia testauksia ;) Jokaisella meillä on oma tapamme tehdä ja värittää ja nyt kerron vain ainoastaan omista kokemuksistani.

Toivon mukaan näistä testailuista on jotain iloa sinullekin!







tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pörriäisiä kevääseen

Muutama työ Dina Wakleyn Scribbly insects -setillä leimattuna.


Piirsin taustaan palleroita Fade horizontal -sapluunan läpi pinkillä tussilla. Tämän jälkeen suihkutin taustaan Lindy´s stamp gangin suihkeita väreissä Pineapple paradise, Hottie patottie hot pink ja Cosmopolitan pink. Taustan ollessa vielä osittain kostea väritin keltaisella tussilla leimasimen ja leimasin mehiläisiä taustaan toistuvasti. Stampers big brush -kynät ovat siitä mukavia, että irtoavat hyvin leimasimista ja sapluunoista kostealla pyyhkiessä. Ylempi teksti on Donna Downeyn Empowered words -setistä.


Tagissa on muuten samoja materiaaleja, mutta taustaan olen tehnyt viivoja keltaisella Shake -tussilla ja nauha on värjätty samoilla suihkeilla kuin taustakin.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

20-luvun hengessä

Eilisen paperivertailun innostamana jatkoin värittelytouhuja Strathmoren paperille ja nyt otin työn alle ihanaiset naiset Chocolate Baroquen Fabulous Flappers setistä.




Tämä ylempi puuhkalady on leimattu Tree Branch Archival Ink musteella.


Ja nämä hihattomiin mekkoihin pukeutuneet Ladyt ovat leimattu mustalla mementolla.



Ladyt ovat väritetty Prismacoloreilla ja stumpeerattu hajuttomalla tärpätillä. Kuvat on nostettu pohjastaan kohotarrapaloilla. Taustan paperit ovat Vogue kuviopaperisetistä. My Lady - teksti kirjoitettu mustalla geelikynällä ja lisänä muutamia beigen värisiä tarratimantteja. Kortit on tehty kermanvärisiin teksturoituihin korttipohjiin.


sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Paperivertailua

Sain Kaupan Elinalta muutaman erilaisen paperin testiin ja pitihän niihin vähän tutustua.

Värittelin kaikkiin vertailun papereihin identtisesti saman kukkasen Chocolate Baroquen Poppy Meadow-setistä. Leimasin kukat Mementon mustalla musteella.


Ja tässä testin paperit riveissä.

Ylärivissä huokoisemmat vasemmalta lähtien:
Canson Dessin Blanc Imagine 200g

Alarivin tiukkapintaiset vasemmalta lähtien:
4CC 250g
Color Copy 250g

Tässä ylläolevassa yhteiskuvassa näkyy parhaiten paperien erilaiset sävyerot.
Ylärivin vettä paremmin kestävät "Mixed Media" paperit ovat Strathmorea lukuunottamatta melkoisen kellertäviä, mutta se ei ainakaan tässä kukkasessa paljon haitannut. Päinvastoin. Värit enemminkin saivat enemmän syvyyttä pienestä lämmöstä.

Alarivin paperit ovat siis Stampendouksen paperia lukuunottamatta taasen täysin valkoisia. Itse pidin eniten juuri tuosta Stampendouksen hienoisesta lämpöisyydestä. Itselleni tuo täysin valkoinen paperi tuntuu liian kovalta.

Ylärivin mixed media paperit lähemmin tarkasteltuna:


Nämä "Mixed Media" paperit ovat pinnaltaan karkeampia ja rakenteeltaan huokoisia/imevämpiä verrattuna sileisiin "kopiopapereihin". Leimaukset näihin huokoisempiin ja karkeampiin papereihin jäivät hieman "harmaammiksi" ja rakeisemmiksi verrattuna alarivin sileäpintaisiin papereihin, mutta eivät kuitenkaan haitanneet värittämistä tai lopputulosta. Jos tarkkaa leimaamista kaipaa, niin kannattaa valita siis nuo sileäpintaisemmat paperit.

Kun värittää puhtaasti vain pelkillä värikynillä, niin paperin pintarakenteen karkeus tulee esille. Paperit eivät kuitenkaan ole niin karkeita, että tärpätin levityksen jälkeen paperin karkeus paljonkaan erottuisi.

 Näistä yllä olevista papereista Strathmore on kaikista karkein ja paksuin (300g). Heavyweightin paperi tulee seuraavana karkeudellaan ja sitten Imaginen paperi.  Rangerin paperi on taasen näistä neljästä hienoin pinnaltaan. 

Imagine on papereista huokoisin/ imevin ja vastaavasti Strathmoren paperi on näistä vähiten huokoisin. Näistä mixed Media papereista tykästyin eniten juuri tuohon Strathmoren paperiin sen monipuolisuuden vuoksi. Sillä toimii sekä tussit että värikynät tärpätin kera. Strathmoren paperi on pergamenttipinnoitettu ja se muuttaa karkean paperin toimivaksi jopa tusseille. Muut mixed media paperit ei minusta toimi tussien kanssa, koska ovat niin huokoisia, että tussia imeytyy paperiin aivan liikaa ja vaarana on värityksen leviäminen yli ääriviivojen.

Jos pitää tämän vertailun heikoiten menestynyt paperi valita noista sekatekniikkapapereista, niin jättäisin tuon Imaginen hyllyyn. Sen pinta on ehkä kaikista pehmein ja tykkää minun käsissäni suorastaan hajoilla. Jos tekee stumpilla kovalla kädellä töitä, niin tuo Imagine ei kestä. Lisäksi se imi noita alkoholitusseja kaikista eniten ja teki niillä suttuisimman jäljen.


Alarivin sileäpintaiset paperit taasen ovat melkoisen tasaisia tämän käytön perusteella. Nämä paperit, eivät kestä siis yleisesti ottaen kovin kosteaa värittelyä, eli jos tykkäät käyttää värittämisen apuna vettä, niin suoraan suosittelen jotain noista ylemmistä Mixed Media papereista. Tässä sileäpintaisten paperien joukossa minua hämmentää tuo Stampendouksen Mixed Media paperin nimi. Pitänee kokeilla kestääkö se siis miten vettä, koska ainakin sormituntumalla tuon paperin pinta on puristettu hyvin samanlaiseksi näiden kopiopaperien kanssa, ja ennakkoasenne paperin vedenkestävyyteen on kyseenalainen.

Väritykseltään 4CC on kaikista valkoisin (kovin) ja Stampendouksen paperi taasen kaikista lämpimin. Colorcopyssä on pieni lämmin vivahde ja Craftworkcardsin paperi menee 4CC:n ja ColorCopyn väliin.

Pinnan sileydessä ColorCopy vie voiton. Stampendouksen paperi on taasen ehkä kaikista "karkein", jos tässä sarjassa voi karkeudesta puhua. :) Tussi papereina en suurta eroa näiden välillä huomannut, kaikki toimivat tuolla pienellä alueella aivan yhtä hyvin.

Se ero, minkä näiden paperien välillä huomasin, niin liittyi juuri noihin värikyniin. Mitä tiukempi pinta (sileämpi) sen "huonommin" värikynät tarttuvat siihen, jolloin väreistä tulee vaaleampia. Ei nämä mikään kuitenkaan vedä vertoja noille ylläoleville huokoisempi pintaisille "mixed media" papereille, jotka ottavat karkeammalla pinnalla paremmin värikyniä vastaan. 

Jos haluat tarkemmin tutkia ylläolevien kukkien värittelyeroja, niin tässä alla "kartta" eri värikyniin:


(Tässä kukassa on käytetty Strathmore Mixed Media Vellum Surface paperia)

Tein siis jokaiseen paperiin samoilla kynillä väritykset samoihin kukkien kohtiin. Kokeilin kukkaseen Inktense-värikyniä ilman tärpättiä ja tärpätin kanssa stumpilla levitettynä. Samoin toimin Prismacolor värien kanssa. Lisäksi kokeilin yhteen kohtaan ylempää kukkaa Touch-alkoholitusseja.

Kaikki vertailun paperit ovat leimakuvan värittämiseen hyviä, kun niitä vaan oppii käyttämään. Tusseille mielelläni ottaisin jonkun noista "alarivin" tiivispintaisista papereista ja värikynillä taas värittäessä paremman lopputuloksen saa noilla "ylärivin" huokoisemmilla sekatekniikka papereilla.  

Jos tykkää tehdä kortin suoraan leimaten ja värittäen korttipohjaan, niin tuo Strathmoren pergamenttipinnoitettu paperi oli loistava yllätys. Se kun toimii molempien tekniikoiden kanssa melkoisen hyvin ja on tosi tukevaa paperia :D (taisin ihastua!)

Kaappien kätköissä minulla olisi vielä muutama erilainen paperi näiden rinnalle. Varsinkin veden kanssa läträäminen noilla papereilla vielä kiinnostaa. Voipi olla, että vertailut saavat siis jatkoa.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Hääpäivänä

Hyvää Pääsiäistä! Tein tässä viikolla ystävälleni 1-vuotis Hääpäiväkortin. :)


Leima on Dina Wakleyn Handwritten heart collage setistä. Kuva on leimattu ensin suoraan korttipohjaan Rangerin Dye Ink Padin Pink Gumballilla. Tein taustalle mustia roiskeita suurijakoisella mustalla kohojauheella. Leimasin sydämen toisen kerran vaaleanpunaiselle paperille VersaMarkilla, jonka embossasin mustalla kohojauheella. Toisen kerran leimattu sydän osuus on leikattu irti ja kiinnitetty korttipohjan päälle kohotarrapaloilla.


Tässä toisessa kortissa koko leimakuva on embossattu samalle vaaleanpunaiselle GelliPlatella värjätylle paperille kuin ylemmässä, mutta tässä kohotettu sydän on tehty valkoiselle paperille.

PS. Nyt pääsiäisen ajan Paperilohikäärmeen tilaukset saat postikuluttomasti!



keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Samasta paperista

Pyöriminen samojen asioiden ympärillä jatkuu. Tällä kertaa käsittelyssä on Marion Smithin Anthology -paperi.


Paperista on hyödynnetty molemmat puolet. Toiselta puolelta löytyy kivoja vintagekuvioita ja toiselta ruusuja. Kuvan taustalla pieni pala sinistä helmiäiskartonkia ja toinen pala kraftia. Teksti on Donna Downeyn leimoja. Lisänä vielä pieni pätkä petroolinsinistä pitsiä.


Toisessa kortissa on lisänä valkoista pitsiä ja puolihelmiä. Toivottavasti löydän muuton jäljiltä sarjan muutkin paperit pian.