tiistai 20. tammikuuta 2015

Minialbumi vaihekuvilla


Minulle minialbumi on mukava tapa taltioida iso kasa kuvia tapahtumasta tai reissusta, kun yksi tai kaksi isoa sivua ei enää riitä. Viime vuoden Askartelupirtin kuvat olivat yhä skräppäämättä, joten päädyin vihdoinkin tuumasta toiseen!

Tässä albumissa yhdistin niin paperia, kangasta kuin ompelukonetta.


1. Aloitin minialbumin rakentamisen sivujen värjäämisellä. Nyt väriksi valikoitui räväkkä oranssi. Suihkin AC-kartongin päälle ensin vettä, sitten mistiä ja lopulta painoin toisen kartonkin sotkun päälle. Lopputuloksena on yllättäviä muotoja ja sävyjä.





2. Leikkasin 12" paperit puoliksi ja kiinnitin ne toisiinsa pareittain 2-puoleisella teipillä. Nyt minulla on käsissäni kasa suorakaiteen muotoisia aukeamia. Tee aukeamia niin monta kuin tarvitset. Taita ne kahtia.




3. Tämän jälkeen koristelin sivut Mix'd Media INX-musteen ja StencilGirl-sapluunoiden avulla. Ja sitten ompelin sivujen reunat ompelukoneella mustalla ompelulangalla. Jätin muutaman reunan avoimeksi, jotta sivujen väliin voi lisätä tageja piiloon. Ompelukoneen neula tylsistyy paperin ompelusta eli se kannattaa vaihtaa ennen normaaleihin ompelutöihin ryhtymistä.

4. Tein kangaspaloista suorakaiteen muotoisen kannen sivuille. Mitoitin kannen ulottumaan sivunivaskan yli reilusti (vähintään 1cm ylös, alas ja sivuun sekä huomioin selkämyksen tarvitseman tilan) ja tein kannen kaksipuolisena. Mikäli et halua kankaista kantta, voit toki tehdä kannen myös kartongista. Tässä yksi esimerkki minialbumista, joka on tehty tällä tavalla.


5. Sivut voit lisätä kanteen joko ompelemalla ne keskeltä kiinni joko yksittäin vierekkäin (kannattaa käyttää vetoketjupaininjalkaa) tai mikäli sivuja on vain muutama, niin yhdellä kertaa keskeltä. Voit toki myös tehdä kanteen ja sivuihin keskelle reijät ja solmia sivut nauhoilla yhteen. Tässä sivussa jokainen aukeama on ommeltu kanteen kiinni vieriviereen, jotta sivujen väliin jää hieman enenmmän tilaa koristeille. Ompelin sivut kiinni kanteen ennenkuin viimeistelin kannen sivureunat. Näin sain ne juuri oikean kokoisiksi.


6. Sitten vain koristelemaan ja täyttämään albumia. Hyödynsin kanteen käytettyjä kangaspalasia myös albumin sisäsivuilla. Näitä sivuja katsellessa, en millään malta odottaa tämän vuoden Askartelupirttiä!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti