sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Täydellisen taidepäiväkirjan jäljillä

En ole vielä löytänyt valmiista luonnoskirjoista paperiltaan sellaista joka saisi minut hykertelemään onnesta. Helpoin tapa saada sellainen olisi tehdä kierreselkä The Cinchillä ihan mistä paperista tahansa. Taidepäiväkirjaa kuitenkin usein täytetään aukeama kerrallaan ja kierreselkä katkaisee aukeaman ikävästi.

Tuijottelin jonkin aikaa Verday-maaleilla sotkemaani canvaspalaa ja päätin, että siitä syntyy kannet. Käytin maalaamiseen sekaisin kaikkia sävyjä ja suihkuttelin patinanestettä sinne tänne. Patinaneste sai vaikuttaa rauhassa, sillä levitin kirkkaan, mattapintaisen gel mediumin maalin suojaksi vasta nyt ja kangas on maalattu jo viime vuoden puolella. Yön ylikin olisi riittänyt.


Kahdella nimellä kahdessa eri koossa myytävät puuvilla-polyesterisekoitteet Verday-kangas ja Roc-Lon ovat paksua, tiivistä askartelukangasta jonka reuna ei juurikaan rispaannu huolittelemattomanakaan. Kankaan voi maalata akryylimaaleilla molemmin puolin, sillä ne eivät imeydy kankaaseen niin paljoa, että näkyisivät läpi toiselta puolelta. Maalaaminen jäykistää kankaan nahkamaiseksi.

Jos olisin ollut laittamassa kansien sisään valmiita vihkoja olisin tehnyt selkään reiät ylös ja alas ja kiinnittänyt niiden välille kuminauhoja joiden väliin vihkot olisi voinut sujauttaa. Nyt kun sisällä on neljän arkin "vihkoiksi" taitettuja irtoarkkeja ne pitää kiinnittää vähän jämäkämmin. Selkään ja papereihin on rei-itetty siksi kolmet reiät.



Paperit on leikelty kokoon 8" x 10". Jos olisi oikein tarkka, olisi voinut vielä lyhentää vihkojen keskimmäisiä papereita jotta reunat olisivat menneet kaikissa aivan tasan. Jälkiviisaana totesin myös, että papereihin olisi voinut rei-ittää pienemmät reiät kuin selkään, sidontaan käytetty 6 mm levyinen satiininauha olisi silti mahtunut kulkemaan niistä.  Selkään jäävät nauhat voi hakutessaan katkaista lyhyemmiksi tai solmia ruset(e)ille. Roikkuviin nauhanpäihin taas voi lisätä riipuksia tai muita pieniä maskotteja.


Selyksen molempiin 3/16" sirkkarenkailla vahvistettuihin reikäriveihin on pujotettu kaksi "vihkoa". Vihkojen sopiva arkkimäärä ja määrä yksissä kansissa riippuu selyksen leveydestä, siihen tehtyjen reikärivien määrästä ja paperin paksuudesta.

Jos haluat tulla tekemään oman taidepäiväkirjan tai muuten vain muistikirjan joko valmiille vihkoille tai näille irtopaperiversioille, siihen on mahdollisuus ke 29.10. 18-20 ja la 1.11. klo 16-18 Midori Goes Verday -kurssilla. Tarkista ilmoittautumisohjeet ja syksyn muut kurssit täältä.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Koristeltu mixed media rasia


Tässä vielä toinen demoilutyö Leimailutaivaasta. Tuunailin kirpputorilta ostamani kirjan mallisen rasian uuteen uskoon. Pohjustin työn ensin gessolla ja valkoisella akryylimaalilla. Pohjan kuviointi oli niin tumma, että gesso ei riittänyt peittämään kuvioita ja viimeisen kerroksen tein valkoisella maalilla.

Rasia on koristeltu paperisilla ja pahvisilla stanssatuilla kuvioilla, metallikoristella ja paperikukilla, jotka kiinnitettiin gel mediumilla. Sen jälkeen sävyttelin työn erilaisilla turkoosin ja vihreän sävyisillä Lindy'sin suihkeilla. Loppusilauksen työ sai metallivahoista ja gelatospuikosta sekä mustalla archival ink-musteella leimailusta.




P. S. Kauppaan on muuten tullut iso määrä uusia metallikoristeita: kukkia, lehtiä, rattaita, nuppeja, jne.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

POP-tunnelmaa


Viikot ovat jo vierähtäneet Leimailutaivaasta, mutta vielä tapahtuma on kirkkaasti mielessä. Tein tämän työn lähes valmiiksi demoilessani siellä, vain pieni viimeistely jäi kotiin.

Työssä on käytetty pohjalla gesso ja Dina Wakleyn akryylimaaleja: Magenta, Blackberry, Lemon ja Tangerine, Akryylimaalit on levitetty sormella. Taustelle on leimattu Wakleyn Textures-leimoilla sekä Tim Holtzin leimoilla harmaalla ja mustalla Archival Inkillä.

Kaunotar on tehty sapluunan läpi Shake-maalitussilla (koko fine 2,5mm). Kapeakärkisellä maalitussilla voi piirtää lähes mille tahansa pinnalle: paperille, puulle, lasille, posliinille, nahalle jne. Se sopii erinomaisesti tarinointiin maalattujen taustojen päälle. Vesiliukoinen muste kuivuu vedenkestäväksi ja haalistumattomaksi. Väri on uskomattoman peittävä, yhdellä vedolla saa kauniin pinnan.

Reunat käsittelin violetilla Gelatos-puikolla.

----------------------------------------------------------------------------------

Oletko katsonut jo Paperilohikäärmeen kurssitarjontaa tälle syksylle? Pidän "Sormet maalissa"-kurssin tähän samaan tyyliin lauantaina 11.10. klo 15-18. Tervetuloa mukaan!




lauantai 20. syyskuuta 2014

Syksyistä suklaabarokkia

Innoistuin Fiskarettesin Syksyn satoa -kilpailusta ja päätin ottaa uudet Chocolate baroquen leimasimet käyttöön.


Leimasin taustaan setin pari setin kukkakuviota ja embossasin ne Lindy´s stamp gangin kohojauhella nimeltään Silver moon turquise. Suihkuttelin taustaan mistejä väreissä Mango mania, Poincianna red flame ja Shabby turbine teal. Mistien kuivuttua Leimasin lehtikuvioita taustaan Timpan Vintage photo -musteella ja käsittelin sillä myös hiukan tagin reunoja. Perhonen ja Tandon kallo on embossottu samalla kohojauheella kuin taustakin. Kallon silmiin lisäsin vielä mustat timangit ja nauhat ovat kierrätystavaraa paidoista. Muutaman oranssin kulkusen ompelin nauhoihin vielä yksityiskohdaksi.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Karkkilaatikko

Sain äidiltäni muutaman laatikon tuunausta varten ja hetihän niihin piti jotakin kivaa keksiä. Toiseen laatikoista kokeilin Ice resiniä. Aloitin työn pohjustamalla laatikon gessolla. Tämän jälkeen stanssasin kierrätyspahvista rinkuloita, jotka liimasin laatikkoon. Liimasin rinkuloiden väliin nahkanappuloita, joita on jäänyt ylijäämänä nahkatöistä. Reunoille liimasin harvaa kangasta tekstuuria antamaan. Muutaman gesso -ja akryylivärikerroksen jälkeen annoin työn kuivua.

Työ ennen lopullisia gesso -ja akryylivärikerroksia
Seuraavaksi sekoitin Ice resin -seoksen. Pullot olivat lämpimässä vedessä "notkistumassa" puolisen tuntia ennen työskentelyä, jotta kuplia tulee lopulliseen työhön mahdollisimman vähän. Aineet ovat kahdessa eri pullossa ja niitä tulee saman verran molempia lopulliseen seokseen. Tein kaksi eri erää seosta. Molempien joukkoon lisäsin Lindy´s stamp gangin Magical -jauheita, joihin hiukan suihkaisin vettä ennen lisäämistä. Värinä ensimmäisessä satsissa on Hag´s wart orange ja toisessa Hibiscus rose

Ensimmäinen satsi Ice resiniä on pinnassa
Ensimmäinen jauheista sisältää kimalteita, mutta valmiissa työssä ne eivät juurikaan näy. Lisäsin Ice resiniä myös osittain nahkanappuloiden väliin. Annoin työn kuivua n. vuorokauden verran. Kuivaan työhän suihkutin Lindy´s stamp gangin suihkeita, väreinä ainakin Hottie patottie hot pinkPineapple paradise ja Mango mania. Lisänä käytin myös pinkkiä akryylimustetta. Työn kuivuttua hieroin pintaan vielä Goldfingerin hopeista vahaa.


Lopullinen työ

maanantai 15. syyskuuta 2014

Kirkkaita ajatuksia

Joskus sitä tulee niin kirkkaita ideoita, että ne on vaan pakko toteuttaa.

Nämä naiskasvot ovat kummitelleet päässäni jo pidemmän aikaa, viime keväästä lähtien, ja nyt niitä on alkanut syntyä art journal kirjaan.


Tausta ja nainen on maalattu Dina Wakleyn akryyliväreillä ja Dinan omilla siveltimillä. Taustassa olen käyttänyt myös TandoCreative (Giovanna Zara Spiral) maskia ja pyyhkinyt sitten ylimääräiset värit pois. Lopuksi olen roiskinut akryylimusteita ja vettä ja valuttanut värit toiseen reunaan.

Ja näitähän on syntynyt ja syntyy edelleen...

En tiiä teistä, muttä minä tykkään kovasti näistä lopputuloksista. Lisäksi näihin liittyen minun pieni taideterapeuttini nostaa taas päätään.


p.s. pidän kaupalla tällaiseen tekemiseen liittyen kurssia  la 25.10. klo 15-18. Lisätietoja täällä.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Skräppisivun taustaa akryylimaaleilla

Teen mielelläni itse taustoja skräppisivuihin. Tässä sivussa on käytetty Dina Wakley Median Heavy Body -akryylimaaleja ja palettiveistä.


Taustan tein siten, että pursotin pienen määrän akryylimaalia palettiveitselle ja levitin skräppikartongille. Käytin sävyjä white, magenta, lemon ja lime. Levitin yhtä sävyä kerrallaan ja annoin kuivaa ennen seuraavaa kerrosta. Viimeiseksi levitin sormella hieman kullanväristä vahaa sinne tänne.


Lopuksi lisäsin koristeet. Kankaasta stanssatut koukerot suihkin Lindy's Stamp Gangin Magical -jauheista sekoittamillani suihkeilla. Käytin sävyjä Fuzzy Navel Peach ja Cotton Candy Pink. Stanssattu talventörröttäjä on päällystetty Stampendousin kohojauheella ja otsikko on Teresa Collinsin Something Wonderful -paperikon tarroja. Kuvan alle sujautin hieman lankaa ja ympärille piirtelin valkoisella maalitussilla ympyröitä ja liimailin puolihelmiä sekä epoksitarroja. Ruusut ovat resiinikoristeita ja iso kukkanen metallikoriste.

Viimeiseksi kirjoitin tarinoinnin Neopikon kynällä.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Viikko sitten demottu: Akryylimusteet




Tällaista tuli demoiltua viikko sitten Leimaulutaivas ja Helmiplaneetta -tapahtumassa. 

Näytin art journal -kirjaan ja kerroin samalla akryylimusteiden ominaisuuksista. Ilman suunnitelmaa Vähän niinkuin vahingossa ilman suunnitelmaa syntyi tämän näköiset sivut.

Ajattelin, että jatkotyöstönä noihin kulmiin, värien päälle, voisi lisätä jonkun kuvan ja muutaman koristeen. Ajatus oli siis ehkä enempi skräppisivu, kuin puhdas artjournal.

Levitin gessotulle pohjalle ensin keltaista akryylimustetta sormin. Sen jälkeen tiputtelin väri kerrallaan pohjaan akryylimusteita ja suihkautin vettä päälle. Valuttelin musteet ja kuivasin paikalleen askartelupuhaltimella. Akryylimusteet ovat kuivumisen jälkeen pysyviä ja näin kerrostaminen onnistuu mainiosti, eivätkä edelliset kerrokset lähde mihinkään. Tummat reunat tein Dina Wakleyn Night akryylivärillä. Levitin akryylivärin sormella reunaan ja ennenkuin se ehti kuivaa laitoin päälle StencilGirlProduct maskin ja pyyhin kosteuspyyhkeellä irtoavan värin maskin läpi pois. Ja juu. Dina Wakleyn Night ei ole mustamusta vaan siniseen taipuva musta. Kaunis kuin mikä <3

Kamalaa kiirettä meinaa pukata ja omat leimailutaivaan ostoksetkin ovat edelleen purkamatta... Jos vaikka nyt viikonlopun aikana ;)

Näillä tähän lauantaihin... 

perjantai 5. syyskuuta 2014

Unikoita



Nämä kortit olen värittänyt ja tehnyt jo keväällä. Kortit tein huhtikuussa 2014 järjestettyyn Murikan Askartelupirtille leimakuvan värittelykurssille, mutta ne vähän "unohtuivat" yhteen koriin ;)  Kukat ovat  Chocolate Baroquen: Pretty Poppies ja Poppy Meadow seteistä. Taustat olen suihkinut Lindy´s Stamp Gang suihkeilla. Kuvat olen kiinnittänyt teksturoituun korttipohjaan. Valkoiset korostusyksityiskohdat kuvissa olen tehnyt valkoisella uni-ball-signo geelikynällä.

Näitäkin tuotteita löytyy nyt huomenna lauantaina Masalasta Leimailutaivaasta!

Nähdäänkö siellä?

maanantai 1. syyskuuta 2014

Kaisa esittäytyy

Moikka!

Olen Kaisa, kohta kolmekymppinen askartelija Tuusulasta. Innosta puhkuen liityn nyt uutena jäsenenä Paperilohikäärmeen designtiimiin.


Olen pitänyt askartelusta koko pienen elämäni mutta noin kolme vuotta sitten harrastus vei mennessään ja sillä tiellä olen. Hurahdin tuolloin korttien tekemiseen ja perustin myös oman Kaisa värkkää -blogini. Pari vuotta sitten löysin skräppäämisen ja se maailma on vienyt minua mukanaan siitä lähtien.


Lempimateriaalini on paperi mutta neulon myös mielelläni ja teen joskus koruja. Tyyliäni voisi kuvailla selkeäksi ja simppeliksi maustettuna jollakin jujulla. Lempityylini on ehdottomasti mixed media - eli kaikkea sekaisin sopivassa suhteessa. Rakastan sotkea sormeni maaleihin ja musteisiin ja käytän mielelläni erilaisia pastoja ja ''mömmöjä''.


Töitäni on Paperilohikäärmeen ja oman blogini lisäksi esillä Taika-lehdessä, jonne olen tämän vuoden ajan kirjoittanut omaa palstaa. Voitin viime syksynä Taika-lehden järjestämän Vuoden askartelija 2013 -kilpailun ja pääsin sen myötä tekemeen yhteistyötä lehden kanssa. Olen mukana myös Paperilla-lehden blogissa uudessa skräppäyshaastetiimissä.

Tulette näkemään minulta tässä blogissa skräppäystä, minialbumeja ja kortteja mutta saatan innostua myös tuunaamaan. Teen mielelläni myös mixed media -tauluja ja kokeilen tekniikoita artjournaliini.

Ensimmäisenä DT-työnäni esittelen teille tämän skräppileiskan:


Aloitin työn levittämällä siveltimellä ohuen kerroksen valkoista gessoa Teresa Collinsin Something Wonderful -paperikon skräppikartongille. Gesson päälle levitin Dina Wakleyn Plastic Canvas-sabluunan läpi palettiveitsellä Dreamweaverin kirkasta kohopastaa. Seuraavaksi liimasin sinne tänne washiteippejä ja pitsisuikaleita. Liimauksen kuivuttua levitin päälle ohuen kerroksen valkoista gessoa.


Gessokerroksen kuivutta suihkin päälle Lindy's Stamp Gangin magical-jauheiden sävyistä Mad Hatter Mint ja Witch's Potion Purple sekoittamillani misteillä. Suihkeiden päälle roiskin vielä Dina Wakley Median Heavy Body -akryylimaaleja, sävyjä Night, Lapis ja Blackberry Violet. Päälle kuumensin Stampendous:n isorakeista valkoista kohojauhetta ja leimailin Dina Wakleyn Textures-setin leimasimella.

Koska taustasta tuli varsin runsas, halusin pitää koristeet yksinkertaisina. Tein itse kalvokoristeita leimaamalla Chocolate Baroquen Sunny Sunflowers-setin kukkaleimalla ja Archival inkillä piirtoheitinkalvolle. Lisäsin kuvan kaveriksi vielä kohojauheella päällystetyn puupahvikuvion. Otsikon tein valmiilla tarroilla ja koristeeksi liimasin vielä muutaman mustan puolihelmen.

Toivon kovasti, että onnistuisin inspiroimaan sinua askartelun maailmassa. Jos siinä onnistun, olen hyvin iloinen! 



Terveisin Kaisa