torstai 22. elokuuta 2013

Tuunattu työkalupakki



Tuunaus on noussut mulle yhdeksi suosikeista tänä kesänä ja mukaani tarttui tämä The Dusty Atticin työkalupakki. Se on reilun kokoinen ja mitä parhainta - siihen on todella hyvä kerätä työpöydällä pyöriviä askartelutarvikkeita yhteen paikkaan. Sain korvattua monta pientä muovilaatikkoa tällä pakilla.

Kokeilin useampaa tekniikkaa tähän pakkiin. Sivut on käsitelty Viva Decorin Croco Cracle krakleerausmaalilla (väri turkoosi). Päälle olen sutinut vielä lisää akryylimaaleja, jotta sävyt menisivät muun laatikon kanssa paremmin yhteen. 

Muut pinnat on käsitelty akryylimaaleilla - väreinä ihan perusvärit keltainen, punainen, koboltinsininen, vihreä ja valkoinen. Pohjalle olen levittänyt oranssia (keltaisen ja punaisen sekoitus), punaista ja sinistä . Päälle olen sen jälkeen kuivaharjannut ensin sinisen ja vihreän sekoitusta (teal) ja kerros kerrokselta vaalentanut sävyä valkoisella. Viimeiseksi pintaan olen kuivalla siveltimella sipaissut pelkkää valkoista. Tarkoitus on että edelliset kerrokset kuultavat läpi.

Päälle olen StencilGirlin Border Circles sapluunan avulla levittänyt Dreamviewerin mustaa kohopastaa. Akryylimaalilla käsitelty tausta on sapluunatyöskentelyyn erittäin armahtava - jos kuvio epäonnistuu jostain syystä, sen pystyy helposti pyyhkimään pois kostealla rätillä kunhan toimii ennen kuin kuvio kuivahtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti