keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Tusseja, tusseja

Odotin monta kuukautta kuin kuuta nousevaa, että tilaamani alkoholitussit, Touch Twin Brush Markerit, kotiutuisivat ShinHan Artin tehtailta Koreasta Suomeen. Nyt koko ihana värivalikoima, 204 väriä, on aseteltu omaan telineeseensä enkä osaa olla hymyilemättä joka kerran kun silmäni osuvat herkullisenvärisiin korkkeihin.
 
터치리플렛_카드2out(148x250)

Värit on lajiteltu sarjoihin, joita merkkaa kirjain tai kirjainyhdistelmä numeron edessä. Ne ovat melko loogisia, Y=yellow, keltaiset, R=red, punaiset, YG=yellow green, keltaiseen taittavat vihreät ja niin edelleen. Jostain harmillisesta syystä yhdistelmä BG on sarjassa kahdesti, blue green eli siniseen taittavat vihreät ja blue grey eli siniseen taittavat harmaat. Onneksi jälkimmäisten nimessä on aina sana grey eikä sarjoissa ole samoja numeroita joten erehtymisen vaaraa ei siinä mielessä ole.

Poikkeuksen yleisestä numeroinnista tekevät 120 musta ja 0 joka on täysin väritön kynä joka on tarkoitettu häivyttämiseen sekä F- eli Fluorescent-sarja jossa on kuusi neonväriä.
 
Kynissä on kaksi päätä joista toinen, sivellinpää, on merkitty harmaalla raidalla korkin juuressa. Toisessa päässä on leveä viistokärki joka sopii isompien alueiden värittämiseen ja esimerkiksi mainostekstaamiseen.
Touch
Kynät voi täyttää uudelleen. Täyttöpulloja saadaan myyntiin toivottavasti viimeistään kesällä. Tällä hetkellä ne seilaavat kohti Eurooppaa. Kärjet voi myös vaihtaa tarvittaessa.
 
Maikkis sai kokeiltavakseen pienen setin ja tässä on ensimmäisen kokeilun tulos:
 

Alkoholitussien ylivoimainen etu on, että ne kerrostuvat itsensä kanssa eli väri muuttuu kerroksittain voimakkaammaksi ja tätä voi käyttää hyväkseen esimerkiksi varjostuksissa. Värit voidaan myös työstää häipymään toisiinsa eli voidaan luoda saumattomia liukumia väristä toiseen. Tämä on helpointa suhteellisen lähekkäisillä väreillä ja siksi aloittelijoiden kannattaa aluksi miettiä värikartasta erimerkiksi kolmen toisiinsa liukuvan sävyn sarjoja tai ainakin pareja yksittäisten, toisiaan kauempana olevien värien sijaan. Hyvänä puolena todettakoon myös, että toisin kuin vesiliukoisilla kynillä, näillä on lähes mahdotonta saada paperin pinta rikki värittämällä.
 
Ja vaikkei häivyttely heti onnistuisi, aina voi käyttää tasaista väripintaa tai sekatekniikoita. Piian Koukussa Kortteihin-yhteisön tekniikkakymppiin tehdyssä kortissa on käytetty neonsarjan värejä. Koukussa Kortteihin on yhteistyössä Taika-lehden kanssa.
 

P.S. Touch-blogissa on kaikenlaisia värittelyvinkkejä englanniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti