sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Terveisiä Askartelupirtiltä

Minä ja parikymmentä muuta askartelijaa vietimme vallan mukavan ja rentouttavan viikonlopun Pirkkalassa. Puitteet Haikan lavalla olivat näin kesäaikaan aivan mielettömät. Pääsimme askartelun lomassa saunomaan ja uimaan ja maistelimme Puuhiksen mainiota kasviskeittoa. En vastustaisi yhtään jos pääsisimme samaan paikkaan uudelleen ensi kesänä!

Perjantain iltahaasteena oli kesän kukkaset. Menin mielikuvituksellisesti vähän sieltä mistä aita oli matalin eivätkä kukkasetkaan ole kaikkein kesäisimpiä. Kortti sopii kuitenkin tekstittömänä ja klassisena moneen eri tilaisuuteen.


Tausta on yksi viimeviikkoisista suihkutteluistani. Stanssasin sen päälle kiekuroita paperista  jolle oli ensin levitetty kevyesti mustetta siveltimellä ja leimattu päälle samalla tekstileimasimella kuin taustaankin.

Kukat on pyöritelty akvarellipaperista. Niihin kului neljä suurta, yhdeksän keskikokoista ja kuusi pientä Tattered Florals -stanssilla leikattua kukkaa. Trimmasin kahden suuren  kukan terälehtiä hieman lyhyemmiksi ennen muotoilua.

Muotoilin terälehdet kupeiksi pyörittämällä niitä pallopäisellä muotoilupuikolla kevyesti painamalla pehmeän jumppa-alustanpalasen päällä. Nupuiksi tulevia kerroksia pitää pyöritellä vielä sormien välissä pienemmiksi. Muotoilun jälkeen lisäsin kaikkiin reunoihin ruskeaa Mix'd Media CHOX -mustetta musteenlevittimellä.

Käytän usein kuumaliimaa kukkien kokoamiseen mutta tällä kertaa kokeilin Crafters Pick The Ultimate! -liimaa joka toimi vallan mainiosti. Pienemmissä kukissa on kaikissa kolme samankokoista aihiota, suuressa on kolmea eri kokoa.

2 kommenttia:

  1. Tätä korttia kun Pirtillä ihastelin, niin minun piti heti hankkia tuo kiekurastanssi...

    VastaaPoista
  2. Ihanan herkkä ja kaunis kortti :)

    VastaaPoista