lauantai 24. elokuuta 2013

Hei me mennään naimisiin

Embossausjauheet eli kohopulverit kuuluvat ainakin allekirjoittaneen perustuotteisiin. Jauheilla saa toteutettua nopeasti näyttävän ja joidenkin mielestä "tehdastekoisen" jäljen. Helpoimmillaan homma tapahtuu näin:

0. Pyyhi paperi tai kalvo sähköisyydenpoistajalla. Tämän vaiheen voi jättää poiskin mutta se helpottaa varsinkin kalvolle tai kiiltäväpintaisille kartongeille embossatessa.

1. Leimaa kuva pitkään märkänä pysyvällä musteella. Kestosuosikki on kirkas VersaMark.

2. Kaada pulveri leimatun kuvan päälle.

3. Kaada ylimääräinen pulveri takaisin purkkiin esimerkiksi taitetun paperin tai Tiny Trayn avulla.

4. Kuumenna pulveria puhaltimella kunnes se on täysin sulanut.

Alustus johtui siitä, että olen viikon sisällä tehnyt kaksi hääkorttia ja kas kummaa, molemmissa päädyin embossaamaan.  Valitettavasti sain toisesta vain todella huono kuvan ennen kuin se karkasi käsistäni joten efektiä ei juuri havaitse.


Tästä kortista toivottiin musiikkiaiheista ja mieluummin vähän vauhdikkaampaa. Leimasin ensin koko paperillisen Urban Life -setin mikrofonisydämiä Versamarkilla ja kuorrutin ne ihanan kimaltelevalla hopeisella kohopulverilla. Sitten leikkasin paperit oikean kokoisiksi ja lisäsin kaikkien kappaleiden reunoihin samaa pulveria. Tein sen levittämällä VersaMarkia suoraan tyynystä ja kaatamalla sitten samalla lailla pulverin kuin leimattuihin kuviinkin.

Hilpeä hääpari on Kenny K:n digileima jonka väritin Touch-tusseilla. Lisäsin tiaraan, hääpukuun ja sulhasen asusteisiin hieman kimalletta kirkkaalla kimaltavalla Gelly Roll -kynällä liittääkseni kuvan paremmin ympäristöönsä. 


Nuotit ja muut irtokoristeet ovat Scrapfellown puupahvikoristeita jotka maalasin mustiksi. Yksi levy ja mikrofonin pallo saivat lisäksi osansa hopeakuorrutuksesta. Fonttistanssi on Die-Versionin Marquee.

Toinen hääkortti oli paljon maltillisempi vaikka siinäkin hohti metalli. Ensimmäisestä kimmellyskerroksesta olivat vastuussa mistit. Suihkuttelin arkin väreillä A Bit o'Bubbly ja Van Dyke Sepia. Paperin kuivuttua kohokuvioin osan siitä Intrinsic-kansiolla ja leimasin osaan tekstiä ruskealla musteella.

Teksti piti tässä tapauksessa kuivata tarkkaan kuumailmapuhaltimella ennen seuraavaa vaihetta, sillä muuten tekstin päälle leimattuun pariin tarkoitettu kohopulveri olisi tarttunut tekstiinkin. Käytin kuivaamisen lisäksi varmuuden vuoksi vielä sähköisyydenpoistajaa minimoidakseni riskin. Operoinnin jälkeen uskalsin leimata parin paikoilleen VersaMarkilla. Käytin jauheena Lindy's Stamp Ganging pronssinhohtoista ruskeaa.


Stanssatuista kakkupapereista ylempi on päällystetty kokonaan embossaamalla ja alempi on värjätty ruskealla musteella, samoin kuin kiekurat. Nauhan suihkutin ensin Van Dyke Sepialla ja rutistelin ryppyiseksi. Sitten painelin ruskeaa mustetta suoraan tyynystä ryttykasan päälle sinne tänne ennen kuivaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti