tiistai 3. syyskuuta 2013

Anna hali

Gelli Platesta on muodostumassa lähes päivittäinen askartelutyökaluni. Akryylimaaleilla saa aikaan mahtavaa pintaa valkoiselle paperille, mutta se toimii loistavasti myös valmiiden kuviopapereiden kanssa. Yleensä tykkään käyttää vahvempia papereita/kartonkeja sivujeni taustoina, mutta eilen illalla Gellillä leikkiessäni testailin erilaisia kuviopapereita ja muun muassa My Minds Eyen 180 sivun lehtiöstä ohutta kuviopaperia. Tämän leiska on tehty juurikin tuollaiselle ohuelle paperille ja Gellillä painannankin jälkeen paperi oli aivan suora, eli ei siis käpristellyt mihinkään suuntaan. Pientä lisävarovaisuutta tosin kannattaa harjoittaa printtiä nostaessa, sillä Gellin pinta on hieman tahmea ja paperi kannattaa nostaa sen pinnalta rauhallisesti eikä "repäisemällä". :)

Suihkaisin kauempaa n. puolen metrin päästä Gellin pintaan aivan ohuen vesihunnun sumutinpullolla. Gellin pintaan ei saa tulla vesitippoja (jollei halua sellaista tulosta), koska vesi toimii resistin tavoin akryylimaaleja levittäessä, eli hylkii kohdasta akryylimaalia jossa vesitippa on. Pieni vesihuntu antaa hetken pidempään aikaa käsitellä maalia Gellin pinnalla ennen kuin se kuivaa. Ja kuivasta maalista ei saa enää printtiä. Eli Gellin kanssa pitää olla reippaan nopea, vaikka mikään tulenpalava kiire sen kanssa ei olekkaan. :) Laitoin neljää eri Eco Green Craftsin akryylimaalia pienet pisarat (<-maalit ovat tällä hetkellä vielä hyvässä tarjouksessa) Gellin pinnalle ja levitin maalit telalla. Telasin maaleja vain sen verran kuin oli pakko saadakseni tasaisen kerroksen, jotta taustasta jäi mahdollisimman elävän näköinen. Levitetyn maalin päälle tein tekstuuria painelemalla Ikeasta ostettua silikonista pannunalusta, jossa on pienineliöinen kuvio. Se on helppo pestä puhtaaksi maalista ja sillä saa hauskan tekstuurin aikaiseksi. :) Jos tuntuu, että maalia tulee kerralla Gellin päälle liikaa kannattaa kokeilla heiluttaa maalia poispäin korkista, eli esimerkiksi kevyesti kopauttaa tuubia korkki ylöspäin, jolloin purkista ei ole syöksymässä heti kamalasti maalia vaan sen määrää saa itse säädeltyä. Itselläni on työpöydän vieressä vati, jossa on vähän vettä  mm. telaa ja maskeja varten, jolloin ne on helppo heittää sinne likoamaan ilman, että akryylimaali kuivaa kiinni työkaluihin. Ja ei tarvitse juosta kokoaikaa toisessa huoneessa pesemässä työvälineitä. :)


Taustan päälle jatkoin Stencill Girl Productsin Leaves 6 sabluunalla piirtelemällä Neopiko Line2 0,5mm tussilla. Osaan lehdistä levitin ensin Brilliancen Pearlescent Lavender ja Lime musteita, jonka jälkeen piirsin ääriviivat Neopikolla. Samalla happovapaalla tussilla on myöskin kirjoitettu sivun tarinointi, eli journaling.

Valokuvan alle ja päälle liimailin washiteippien pätkiä. Kulmissa kuvaa koristaa yksi klemmari ja Scrapfellown nappi, sekä sivun otsikko "Anna hali". Teksti on tehty stanssaamaalla BigShotilla aakkosia mustasta kartongista, jonka taakse liimasin ennen stanssausta kaksipuoleista teippiä. Käytetty stanssi on Die-Versionin Marker Micro. Myös katulamppu on stanssattu Die-Versionsin Gas Lamp Sign stanssilla samaisesta kartongista. Kyltti osiosta löytyy Gelli-testailupinosta leikattu palanen, kuten perhosistakin, jotka on stanssattu Die-namicsin Butterflies stanssilla. :)

Paperilohikäärmeestä löytyy My Minds Eyen paperilehtiötä, mutta tämä leiska on tehty vanhemman lehtiön sivulle, jota ei taida enää olla saatavilla. Nämä on niitä harvoja kertoja kun huomasin ottaa kuvan taustasta ennen kaikkea muuta päälle tulevaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti