keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kankaanpainantaa GelliPlatella

Tein itselleni uuden askartelulaukun, johon pääsin testailemaan kankaanpainantaa GelliPlatella. Olen aikaisemmin tehnyt parikin erilaista askartelulaukkua, mutta koska eri askartelutapahtumiin tulee aina varustauduttua erilailla, ei ole ollenkaan haitallista omistaa muutamaa erilaista pakkausvaihtoehtoa. Ja tätä kassiahan pystyy toki käyttämään muuhukin, tosin se on varsin iso sillä kokoa pohjalla on 50cm x 34cm ja korkeutta 45cm. :)


Ostin vahvaa puuvillakangasta, sekä Americanan Fabric Painting Mediumia, jolla saa tehtyä akryylimaalista kankaalle soveltuvan maalin. Mediumia sekoitetaan akryylimaaliin 2:1 suhteella, eli kaksi osaa maalia ja yksi osa mediumia. Maaleina käytin Eco Green Graftsin akryylimaaleja, jotka ovat poistuvia tuotteita. Laukun tilkut on tehty pienimmällä, eli 6"x6" kokoisella GellaPlatella.


Ensimmäiseksi leikkelin kankaan sopivan kokoisiksi tilkuiksi. Kankaan olisi myös voinut jättää suuremmaksi kappaleeksi ja tehdä painantoja siirtyen eri kohtiin, mutta koska halusin tehdä tilkkutyön niin leikkelin kankaan 6½"x6½" palasiksi. Laitoin askartelualustalleni kaksi tippaa maalia/väri ja viereen yhden tipan Fabric Painting Mediumia. Sekoitin mediumin ja maalin palettiveitsellä sekaisin ja nostin väriä varovasti palettiveitsellä Gellin pinnalle. Terävien esineiden käyttöä on varottava Gellin pinnalla, jottei pinta rikkoonnu. Levitin maalin telalla ja painelin kankaan maalin päälle. Osaan tilkuista tein useampia kerroksia käyttämällä kuvioinnissa mm. sabluunoita.

Kun olin saanut kaikki tilkkuni painettua annoin niiden kuivaa seuraavaan päivään, jonka jälkeen silitin ne leivinpaperin läpi ja ompelin laukun. :)

3 kommenttia:

  1. Siis niin hieno. Mäkin kohta kokeilen painamista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli kiva tehdä! Tosin mun mielestä Gellillä nyt on kiva tehdä mitä vain :D Vaatii vähän paksumman maalikerroksen Gellin pintaan, verrattuna mun tekemiin papereihin, jotta maali menee kankaan kudoksen väleihinkin vähän. :)

      Poista
  2. Tuli hieno, pitäis testata itsekkin.

    VastaaPoista