maanantai 10. kesäkuuta 2013

Shakkimatti

Kaikesta ei aina synny lähellekään sitä, mitä on alunperin suunnitellut. Se on osa luomisen ihanuutta paitsi silloin kuin todella pitäisi saada valmiiksi jotakin tiettyä. Tästä piti tulla perhoskortti. On lienee kuvan jälkeen sanomattakin selvää, että alunperin tekemäni perhonen päätyy joko roskakoriin tai johonkin myöhempään työhön. (Kävi muuten niin, että gessopurkki oli levinnyt kuljetuksessa ja perhosparka sai enemmän kuin oman osansa.)


Aloitin lääppimällä mustalle kartongille vähän gessoa melko kuivalla siveltimellä. Leimasin sen päälle shakkinappulan mustalla Stazonilla ja väritin sanan LOVE punaisella Neopiko-4:lla. Jotta sain valkoiset täsmäämään päätin lopulta leimata loputkin elementit ennemmin gessolla mustalle pohjalle kuin mustalla musteella valkoiselle pohjalle. Gessolla tai akryylimaalilla leimatessa tulos on epätarkempi kuin musteella mutta tähän se sopi.

Stanssattu kakkupaperi ja pieni sydän saivat päälleen kerroksen kohopulveria. Razzleberry Plum on yksi lempivärejäni, herkullisen punainen pinta hohtelee hienovaraisesti violettina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti